Siihen se tuloo, meirän oma tupa

Siihen se tuloo, meirän oma tupa
Paikat on merkattu, pelaajat on valmiina, peli voi alkaa

tiistai 29. toukokuuta 2012

IV -asennukset sekä ulkolaudoituksen teko alkoi

Aurinkoisen viikonlopun jälkeen aamuinen suunnistus tontille tuotti tulosta. Kastellin puuhamiehen olivat paikoillaan ja valmiina aloittamaan seuraavat urakat.

Lattiavalu saa rauhassa kuivaa ennen väliseinien askartelua joten vuorossa on vesikatteen viimeistelyt sekä ulkolaudoituksen teko.

Myös IV -asennukset olivat alkaneet, se paljastui tosin vasta iltapäivä visiitillä. Joka tapauksessa putkia ja reikiä oli tökitty ympäri taloa ja joka paikassa sojotti jotakin.

Tontilla haahuilu tuotti jälleen kerran tulokseksi läjän roskia jotka sullottiin mustaan jätesäkkiin. Säkkejä on tullut pikaisen laskelmoinnin jälkeen noin 15 kpl, eli ihan kohtuu määrä. 

Laudoitus alkaa muodostumaan
 Niin, tarkempi tutkailu rakennekuviin tuotti ahaa elämyksen eli ulkovuoren alle tulee 2"x2" koolaus eli ulkovalojen johdotus piiloon on helppoa. Niin, ja onhan se ihan hyvä jos siellä ilmakin kiertää paremmin kuin pelkän 28 mm laudan koolauksella tehtynä.

Putken pätkää, mutkaa ja kulmaa

Ja suurin osa pitäs saada tuolta teknisestä tilasta lähtemään

LTO :n sovitin kehys
Yläkerrassa ei ole toviin tullut käytyä mutta olipa se taas avartava nähdä sekin. Yläpohjan kotelointia on alettu tekemään ja siitä tuli napsittua muutama kuvakin. Lattiarakenne kohoaa kuvista vielä jokusen sentin eli sinne taisi tulla 2"x4" koolaus ja sen päälle vanerilevy, vahviste ja jokin kipsi/muuvastaava valu jonka sisään siis uppoaa ne lattialämmitysputket.

Yläkerta K ja L putket

Yläkerran lattialämmityksen putket
 Läpiviennit IV -putkille tulee melkein harjalle, eli eipä tarvita erillisiä lumiesteitä niitä varten.

Läpivienti 1

Läppäri 2

Yläpohjan kotelo, yllä aluskate ja alla tuulensuoja Gyproc

Samaa koteloa

Ulkoinen habitus
 Kurvasi tontille myös ylimääräinen kuljetus: Leikkimökki saapui. Aluksi tuo saa nököttää tuolla tontin laidalla, katsellaan sitten kun pihatöitä tehdään että missä sen loppusijoitus paikka on...

Viikonlopun aikana oli myös maan sisään jäänyt lumi sulanut melkoisesti. Useissa paikoissa oli 30-50 cm upotuksia ja kraatereita, jopa sellaisissa paikoissa missä tuota lunta ei silmä määräisesti pitänyt olla. Lunta oli ilmeisesti kuitenkin sitoutunut aika paljon maamassaan ja nyt se siten vihdoin sulaa pois. No, kuokka ja lapio saa taas kyytiä...


1 kommentti:

  1. Hei! Meillä on sama Kastellin talo ja olemme jo aloittaneet yläkerran rakentamista. Yritin etsiä miten te olette toteuttaneet yläkerran kattopaneelit ja muut asiat.. Löysin vain keskeneräisiä kuvia :) Myös portaikosta olisi kiva saada kuvaa valmiina :) Ihan vain mielenkiinnosta. Voisitko vaikka laittaa minulle sähköpostia? S-postini on kati.takkunen@hotmail.com. Kiitos :)

    VastaaPoista