Siihen se tuloo, meirän oma tupa

Siihen se tuloo, meirän oma tupa
Paikat on merkattu, pelaajat on valmiina, peli voi alkaa

tiistai 17. tammikuuta 2023

Kaikella on aikansa ja paikkansa

 Vuonna 2011 muutimme Tunnelinmäkeen, ja meillä oli siellä kyllä mukavaa. Pienestä Törmöstä kasvoi aika poika, nyt 12 v jässikkä. Talossa varttui myös kaksi teiniä aikuisuuteen, ja toinen heistä muutti nyt jo omilleen vuoden 2022 aikana.

No, mitä sitten tapahtui? Suoraan sanottuna ei juuri mitään sen ihmeellisempää, kuin että oli aika katsoa, mitä elämällä on meille seuraavaksi tarjota.

Jo pitkään, useamman vuoden, on meillä perheen vastuu-aikuisilla kytenyt ajatus siitä, että miltä se elämä tuntuisi jossain muualla.

Ehkä tuo kipinä otti enemmän tulta juuri Koronan takia, tiedä häntä, mutta pienen pieni idea alkoi päässä muhia muutosten tuulien antaessa sille enemmän ilmaa.

Ja niin, vuonna 2022 Kesällä, päätimme että myymme talomme. Asiaan pistettiin vauhtia Kiinteistömaailman Visan avulla, ja hän hoiti hommat kotiin. Toisin sanoen, Syksyllä 2022 talomme oli sitten myyty.

Niin, mihin me seuraavaksi sitten suuntaamme. Tai oikeammin, suuntasimme.

No, Kuusamoon. Kyllä, tätä kirjoittaessa Tammikuun 17. päivä, vuonna 2023, katselen samalla uuden kodin ikkunasta Kuusamon luontoa.

Näin alkuun me vuokrasimme itsellemme tuvan hiukan syrjemmästä, emme siis Kuusamon keskustasta. Maistellaan tässä tätä elämää, leivinuunia ja takkaa lämmitellen.

Toistaiseksi asiat on menneet hyvin, toki joidenkin asioiden tiimoilta pitää vain antaa ajan tuoda ratkaisuja ja helpotusta. Varsinaista koti-ikävää ei juuri Keski-Suomeen ole, siellä on totta kai omat lapsuuden maisemat ja rakkaat sukulaiset. Ja tietty ne muistot. 

Mutta koti on siellä, missä sydän on. Ja täällä se nyt läpättää, vahvempana ja tuntevampana.

Törmöntupa jatkaa nyt uudella Isännällä, ja uudella perheellä. Mikä tärkeintä, itselle tuo kaupanteko vahvisti vain tunnetta, että hei nyt on mukava ja hyvä ihminen saanut itselleen hyvän tuvan. Sellaisen, jossa on rakkautta, turvaa ja lämpöä.

On olemassa paljon asioita, joita voisin tähän lisäillä. Mutta ehkä parempi, että antaa ajan kulua, ja tuntemusten selkeytyä. Etäisyyttä, sitä tässä toki on entiseen "maailmaan", mutta silti kaikki on kuitenkin aika lähellä. Muistoina, sydämmessä.


Kiitos Törmön Tupa, olit meille hyvä ja rakas koti!