Siihen se tuloo, meirän oma tupa

Siihen se tuloo, meirän oma tupa
Paikat on merkattu, pelaajat on valmiina, peli voi alkaa

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Runkohommat edistyy, Ovi probleema

Aamuisella visiitillä työmaalla oli mukava huomata miten hommat edistyy. Nyt kun alakerta on villoitettu kertaalleen ja ulkopuolelta levytetty niin asentajat ovat siirtyneet työstämään yläkertaa.

Pääty jukolantetielle

Viertolantien myötäinen pääty
Pikkuhiljaa alkaa hahmottumaan tuo talon koko ja rakenne... Tai no, yleensä ottaen hahmottumaan se että tuossa on oikeasti talo eikä mikään kasa tikkuja päällekkäin.

Niin, sellaista tuossa huomattiin että kodinhoitohuoneen ovi tulee meillä aukeamaan väärin päin. En ymmärrä että mikä ihmeen suunnittelu kukkanen Kastellilla on näissä mutta samaa kaavaa on siis toistettu myös naapurimme talossa. Noh, selvityksen alla on nyt se että kerta naapurilla on peilikuva niin voiko heidän oven siirtää meille ja vastaavasti meidän oven heille. Näin saataisiin synergia etuja...

Käyskentely yläkerrassa toi ahaa elämyksen portaiden suhteen. Aukko on juuri sopiva valaistuksen toteuttamiseen optimaalisesti. Kunhan vain muistetaan viedä riittävä määrä johtoja tuohon kuilun päälle.
Hiukan harmittaa se, että noiden päätykolmioiden hyödyntäminen ei tule olemaan kovin helppoa. Jos olisi jokin hyvä ja tehokas eristeovi jonka tuonne virittelisi niin homma toimisi mutta ihan helppoa se ei tule olemaan. Noh, riittävät tilat varastointiin saadaan talon päätyjen kautta myös aikaiseksi joten ei huolia.

Porraskuilun paikka

Ylhäällä tuuletusaukko

Tukirankaa

Aukon sivu

Kuvaa kolmion sisältä

Gyproclevyjen vaakasaumassa on muovilista

Eristepaketeista ylijääneet on roskia.
Roskista tuli mieleen että viikonlopun aikana täytyy käydä siivoilemassa. Laudan pätkää ja muuta alkaa olemaan jo hyvät kasat ja polttopuille pitäisi kasata oma paikka.
Villaroskaa olisi myös, sääli kun ei nyt keksi mitään järkevää hyötykäyttöä niille. Eli kaatopaikalle ne vissiin on vietävä.

Tuossa oli kasa gyprockia ja villaa...

Nyt ne on seinissä

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Seinää ja Villaa

Työpäivän päätteeksi oli aika käydä vilkaisemassa että mitä tönöllä tapahtuu. Ja tapahtuuhan siellä.
Kastellin porukka oli aloittanut seinien villoituksen ja levytyksen eli tuulensuoja Gyproc ulkopintaan ja villaa sisälle.
Nopeasti sitä jälkeä tulee kun on kunnon vehkeet ja osaavat ihmiset.

Muutama kuva tuli napattua...

Onnin ja aikuisten makkarin seinä villoissa

Sama ulkoa

Kaarretaan takapihalle

Levyä vailla

Olohuoneen ikkunat

Näppärää, taustalla näkyy villanleikkaus härveli

Pitänee alkaa kantamaan lisää paaleja sisälle

Päädystä

Ja vähän sivusta
Juu, nopiaan käypi homma.

Napsin kuvia nurkista, jotta on "todistusaineistoa" sitten jälkipolville jos epäillään että jostain villat uupuisi. Vaan näppärästi se homma tosiaan käy kun asentajilla on hyvä villanleikkuu setti ja sen saa suoraan seinään kiinni.

Tänään aamulla tuli käytyä vielä höpöttelemässä Mannisen Jarmon kanssa ja katsastamassa hommia. Hyvin sujuu ja keliä lukuunottamatta ei ongelmia ole tullut vastaan. Viime viikolla oli muutama huonompi päivä jolloin ei täysillä pystytty painamaan, keli oli tosiaan sellainen että olisi ollut vaarallista liukastella parrujen päällä. Hommia nopeuttaaksemme kannamme iltasella villaa lisää talon sisäpuolelle. Näin saa asentajat keskittyä oleelliseen ja me rakennuttajat hyvän selkätreenin.

Tuli vilkaistua myös ojaa jonka eilen iltasella vielä viime hommiksi aukaisin loppuun asti eli juoksemaan viertolantielle avo-ojaan asti. Puro oli illalla vielä vuolas mutta nyt se oli syönyt itsensä jo maan sisään ja hiipunut. Pitää miettiä mitä tuon ojan kanssa tehdään sitten kun tiedetään että kuka alkaa naapuriin rakentamaan. Meille valvonta antoi oikaisuohjeet eli että oja suoristetaan tontin rajalle, ja toivottavasti sama nyt sitten koskee myös tulevaa naapuria... Sikäli kun sellainen on joskus tuloillaan.
Seinää meni tälläistä villaa

Lumet alkavat olemaan jo vähemmistönä tontilla ja maa alkaa pikkuhiljaa painua aloilleen. Hyvä homma koska pian pitää alkaa miettimään myös tuota pihan lopullista mallia ja mitä sepelialueelle tehdään.

Lisätty iltasella 22:30:
Pikkuisen vielä päivitystä, eli kävimme porukalla siivoilemassa tontilla ja meinattiin aloittaa villojen kantoa mutta Kastellin porukka olikin ehtinyt jo hommat hoitaa!

Autokatoksen sivu valmis

Viertolantien puoli melkein valmis

Härveli

Nopeasti se tuli
Koska mitään villoja ei sitten päästy kantamaan niin päätetiin siivoilla ja raivata paikkoja. Villapaalien roskat keräiltiin ja pakattiin jätesäkkeihin, polttopuuksi kelpaavat puun kappaleet läjättiin peräkärryyn (pitää niille keksiä joku fiksu paikka ja pinota sitten...) ja tyhjentyneet tarvikelavat kasattiin yhteen nippuun.
Pienen selkä ja käsi treenin pääsi tekemään kun kaivoi kadun päästä hulevesikaivon auki. Hommahan meni niin että kun maatöitä tehtiin niin autuaasti unohdettiin että missä kohtaa kyseinen kaivo sijaitsi. Niinpä osa maasta nostettiin hiukka liian lähelle tuota kaivoa ja oli olemassa mahdollisuus kaivon tukkeutumiseen. Hiekkojen alle jäi nimittäin melkein pari metriä lunta joten sen sulaessa hiekka massat saattavat liikahtaa... No, kaivo saatiin kuitenkin näkyviin ja sen päälle laitettiin suodatinkangas. Ei nyt ihan suoraan tuo hiekka sinne valu.

Hulevesikaivo
Sitä hiekkaa muuten sitten on. Toisaalta ihan hyvä että tontin tuolla kulmalla on maata koska kunhan lumet kasan altu sulavat niin maanpinta vajoaa aikasta paljon. Säästytään kottikärry hommilta.

 

Mutta, mukavasti meni päivä kuitenkin iltaan ja hyvillä mielin taas pähkäiltiin että on ollut ihan hyvä valinta ottaa talo viittä vailla valmiina.

 

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Hommat edistyy

Taas tovi vierähtänyt ja tontilla hommat edistyy. Asennus porukka sai tuennat valmiiksi ja alkoi aluskatteen asennus. Kätevillä telineillä tuo työnteko helpottuu kummasti.

Tavaraa on myös taas tullut, viimeksi saapuivat ovet. Tai ainakin siinä oli kodinhoitohuoneen ja teknisen tilan ovet. Taisi tulla myös LVI rompetta, eli viemäriputkea jne...

Noh, viime sunnuntaina käytiin tontilla "rillaamassa" sukulaisten kanssa. Samalla tuli myös oikaistua tontin rajalla kulkeva kuivatusoja. Eli kuokka ja lapio hommaa. Muksut tykkäsi kun saivat vähän läärätä ja toki se oli hyvää selvä reeniä näin aikuisillekkin.

Kuokka hommiin

Aikansa ähellettyä se puro sitten oikeni

Seuraavana päivänä vesi oli jo laskenut ojasta
Juu, aluskate on tönössä nyt päällä. Hyvä juttu niin saa runko kuivaa hiljalleen. Täytyy nyt toivoa että pahin kosteusrasite ei ole iskenyt pihalla majailleisiin kipsilevyihin ja villapaaleihin. Parhaamme me mukaan niitä on pressuilla suojattu. Tosin nyky villat on siitä vekkuleita että ne on käsitelty kosteutta hylkivillä aineilla, eli pieni pinta kosteus ei pääse villan sisään vaan helmeilee pois villan päältä. Toki kaikki kastuu jos oikein uittamaan alkaa mutta onneksi ei ihan sellaisesta ole tässä kohtaa kyse.
Noh, joka tapauksessa seiniin tarkoitettuja villoja on alettu jo nostelemaan aluskatteen suojaan joten eiköhän kohta ala menemään seinääkin umpeen.

Kyllä kelpaa auringon paisteessa kattella

Tex Villeriä

Kato katetta

Paalit paikallaan

Nyt saa jo vähän hahmotettua tuota kattoakin

Räystään aluslaudat voikin laittaa jo paikalleen

Maanantai iltasella käytiin muksujen kanssa keräilemässä puutavaraa tontilla ja samalle kadulle samanlaista Kastellia rakenteleva tuleva naapurimme tuli pyöräillen juttusille. Siinä tovin turinoituamme hän kutsui katsomaan heidän tupaa sisältä, se kun on jo sen verran pitkällä että Kastellin porukka laittelee sisäseiniä.
Naisimmeinen pääsi nyt näkemään ja hahmottamaan paremmin että minkäslainen tupa meille oikein tuleekin. Oikein ystävällistä naapuriltamme, kiitokset Samille!

Tuli myös selviteltyä Elisan kanssa näitä TV-liitymiä ja nyt sitten meille kerrottiin että kyllä, tontille saadaan Elisan Kaapeli-TV. Rakennetaan vain putkitus tekniseen tilaan ja he tuovat kaapelin, saman siis mikä naapureillakin on käytössä... KIVA JUTTU! Niin kuin tätä infoa ei olisi voinut kertoa maaliskuun alussa, eli silloin kun niitä monttuja tuossa kaivettiin. Meille on koko ajan Saunalahden puolelta toitotettu että kuituliittymä sitä ja kuitu tätä, missään vaiheessa ei kerrottu että koaksaali kaapeli on myös mahdollinen.
Noh, tuo koaksaalin veto ei nyt vieläkään ole mikään probleema. Laattaa kun ei ole vielä valettu niin kaikki on vielä mahdollista. Mietinnässä olikin jo se että kiskotaan nyt vedetty kuitu pois ja sen mukana naru jolla sitten vedetään sekä kuitu että kaapeli sinne tekniseen tilaan.
Noh, virheistä pitää oppia ja ehkä nyt viimeistään sitä muistaa että sinne tekniseen tilaan kannattaa ehkä muutama ylimääräinen läpivienti tehdä.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tavaran siirtelyä ja laskutusta

Aamulla oli pika visiitti tontille, jossa asennusporukka touhusi jo täyttä höyryä. Ilmassa leijaili räntää ja vettä, mikä osaltaan antoi pientä huolta, että noinkohan talon runko ikinä ehtii kuivaa ennen levytystä ja villoitusta...

Hetken turinointi nokkkamies Jarmon kanssa kuitenkin siirti huolet, taloja on rakennettu pahemmassakin myräkässä ja ei talonrunko märkänä  levytetä. Keväällä kelit vaihtuu tiuhaan ja aina väliin mahtuu sitä parempaakin säätä. Tärkeintä on että levyt ja villat pysyy kuivina ja että puutavaraa ei varastoida vaakatasossa ilman suojausta. Tai maata vasten.

Noh, joka tapauksessa puhe kääntyi myös edellisenä päivänä vierailleeseen lattiaeriste toimitukseen ja K-Rauta Tourutornin toimitukseen. K-Rauta toimittaa Kastellille kosteiden tilojen seinäharkot sekä laastit (raudat myös). Lattiaeristeet oli toki purettu vähän miten sattuu, mutta eivät sinällään aiheuttaneet ongelmia koska niitä nyt pystyy nostelemaan sivuun. Toisin kuin lavallinen harkkoja. Oli sitten Tourutornin kuski nostanut harkot justiinsa talon seinustalle, vaikka kaikissa ohjeissa sitä painotetaan että PIDÄ TALON SEINUSTAT TYHJINÄ.

Just siihen sitten piti se lava jättää


No, puuppeloita on joka lähtöön. Joka tapauksessa Jarmo soitteli jo K-Rautaan ja antoi palautetta.

Noh, lava saatiin siirtymään parempaan paikkaan ja kaikki olivat taas tyytyväisiä.

Oma työpäivä kun oli pulkassa niin oli aika tehdä uudelleen visiitti tontille ja vilkaista että mitä isännät olivat saaneet aikaan. Olihan siellä taas edistytty.

Räystään aluset oli tulleet jo toiseen päätyyn

Kuten myös kaikki tuet

Sivu

Kulmasta puuttuu vielä muutama tuki

Kaikki nuo pitäisi saada tuohon taloon uppoomaan

Rautaset

Kommee pytinki
Ai niin, olihan meille tullut jo keskuspölynimurikin. Jarmon porukka oli sen viisaasti suojannut sateelta joten se siirtyi sitten väliaikais majoitukseen nykyisen vuokrakortteerin alakertaan. Ei pääse pahvipaketit kastumaan ja ei häviä.

Josta tulikin mieleen että alunperin tuli kannettua huolta siitä että minkälainen hävikki mahtaa näillä rakennustyömailla olla kun mitään ei oikein saada varastoon lukkojen taakse. Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin, ja mitään ei siis ole kadonnut. Tai ainakaan ei ole tietoa siitä.

Kotona odotti muuten ylläri laskujen muodossa... Aikaisemmissa kirjoituksissa tuli mainittua tuo putkien liittäminen eli kun maatöitä tehtiin niin (KH-Putkitus) putkimies kävi liittämässä putket. Ja lasku tuli nyt siis noin kuukauden päästä. 200 euroa tästä lystistä! Noh, ei siinä mitään, kyllähän ammattimies on palkkansa ansainnut. Mutta kun laskua tutki tarkemmin niin mielenkiinto kohdistui kilometreihin, 90 km? Jaa, että Tikkakoskella majaansa pitävä putkimies saa Viertolantielle matkaa 90 km. Mutta, nyt kun tarkemmin muistelee niin hommassahan kävi juuri niin kuin ei pitänyt... Eli kun J-Energian papereissa seisoi sama kuin LVI -asemapiirrustuksessa eli että vesiputken vahvuus on se 40mm. Mutta todellisuudessa liittymä olikin 32mm. Ja putkimies oli aamulla hakenut vain sen 32mm liittymän ja sitten totta kai sen 32 -> 40 liittimen (kun talolle tuleva putki oli kuitenkin hommattu 40 millisenä). No, joka tapauksessa ajamista tuli ja sinänsä siihen on jo tottunut että tänne peräkylille pitää hakea kauempaa erikoisemmat tavarat. Sitten tuli vain mieleen sellainen asia, että haetaanko sitä joka ainoaa asiakasta varten joka ainut liitin erikseen, vai maksaako jokainen asiakas sen saman hakumatkat vaikka se todellisuudessa on tehty vain kerran.
No joo, spekulointia spekulointia. Todellisuudessa pitää luottaa siihen että ammattilaiset ovat sanansa veroisia ihmisiä ja että toimivat rehellisesti.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Keittiön kuvasia

Tulipahan leikittyä tuolla Samsung P800 -digipokkarilla eli yritys oli ottaa kuvia keittiön paperitulosteista. Noh, jälki on hiukan suttuinen mutta saapahan nyt idean siitä että mistä on kyse.
Eli pidemmittä puheitta tuossa ne olisi eli meille tuleva keittiö

Suttuista... Mutta menettelee

Ei meille nyt ihan järven rannassa tämä talo ole

Ai niin, samalla kun tuli räpsittyä kuvat tuosta keittiöstä niin tuli mieleen että meillähän on sinne valittu jo kodinkoneet.
Aikaisemman jo hyväksi havaitun tavan mukaan kävimme maaliskuussa Rakennus ja Kodintekniikka 2012 -messuilla Jyväskylän Paviljongissa ja pyysimme tarjoukset kodinkoneista. Paketti sisälsi keittotason, erillisuunin, jääviileäkaapin, pakastinkaapin, astianpesukoneen, pyykinpesukoneen ja kuivausrummun.
Tarjouskilpailussa voittajaksi selvisi Veikon Kone Siemensin paketilla (jälleen kerran).
Kokemukset edellisistä Gramin koneista eivät olleet kovin rohkaisevia joten tarkoitus oli etsiä hintatasoltaan järkevät mutta silti laadukkaat koneet. Koska Siemensin koneista oli kokemusta jo Gramia edeltävältä ajalta, päädyimme niihin. Koko paketti oli kustannuksiltaan noin 4000 euroa. Mukaan täytyy vielä toki laskea se että saimme 100 euron lahjakortin jolla sitten voi hakea kalusteisiin sopivan mikron....

Jääviileä + pakastin (KS36VAW30 ja GS36NAW30)

Induktiotaso EH651TE11E

Erillisuuni HB33A1240S

Tiskikone SN45M283SK
Eli tälläiset kun kuvittelee noihin keittiö kuviin niin pääsee tunnelmaan. Koneet tulevat siis valkoisina, ja keittiön yleisilme on myös valkoinen. Välitilaan tulee jokin ihme "paneeli" ja siitä laitetaan tänne linkkiä/kuvaa jahka saadaan selville tarkemmin että mitä se oikein on