Siihen se tuloo, meirän oma tupa

Siihen se tuloo, meirän oma tupa
Paikat on merkattu, pelaajat on valmiina, peli voi alkaa

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Runkohommat edistyy, Ovi probleema

Aamuisella visiitillä työmaalla oli mukava huomata miten hommat edistyy. Nyt kun alakerta on villoitettu kertaalleen ja ulkopuolelta levytetty niin asentajat ovat siirtyneet työstämään yläkertaa.

Pääty jukolantetielle

Viertolantien myötäinen pääty
Pikkuhiljaa alkaa hahmottumaan tuo talon koko ja rakenne... Tai no, yleensä ottaen hahmottumaan se että tuossa on oikeasti talo eikä mikään kasa tikkuja päällekkäin.

Niin, sellaista tuossa huomattiin että kodinhoitohuoneen ovi tulee meillä aukeamaan väärin päin. En ymmärrä että mikä ihmeen suunnittelu kukkanen Kastellilla on näissä mutta samaa kaavaa on siis toistettu myös naapurimme talossa. Noh, selvityksen alla on nyt se että kerta naapurilla on peilikuva niin voiko heidän oven siirtää meille ja vastaavasti meidän oven heille. Näin saataisiin synergia etuja...

Käyskentely yläkerrassa toi ahaa elämyksen portaiden suhteen. Aukko on juuri sopiva valaistuksen toteuttamiseen optimaalisesti. Kunhan vain muistetaan viedä riittävä määrä johtoja tuohon kuilun päälle.
Hiukan harmittaa se, että noiden päätykolmioiden hyödyntäminen ei tule olemaan kovin helppoa. Jos olisi jokin hyvä ja tehokas eristeovi jonka tuonne virittelisi niin homma toimisi mutta ihan helppoa se ei tule olemaan. Noh, riittävät tilat varastointiin saadaan talon päätyjen kautta myös aikaiseksi joten ei huolia.

Porraskuilun paikka

Ylhäällä tuuletusaukko

Tukirankaa

Aukon sivu

Kuvaa kolmion sisältä

Gyproclevyjen vaakasaumassa on muovilista

Eristepaketeista ylijääneet on roskia.
Roskista tuli mieleen että viikonlopun aikana täytyy käydä siivoilemassa. Laudan pätkää ja muuta alkaa olemaan jo hyvät kasat ja polttopuille pitäisi kasata oma paikka.
Villaroskaa olisi myös, sääli kun ei nyt keksi mitään järkevää hyötykäyttöä niille. Eli kaatopaikalle ne vissiin on vietävä.

Tuossa oli kasa gyprockia ja villaa...

Nyt ne on seinissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti