Siihen se tuloo, meirän oma tupa

Siihen se tuloo, meirän oma tupa
Paikat on merkattu, pelaajat on valmiina, peli voi alkaa

lauantai 1. helmikuuta 2014

Tammikuun tohinat 2014

Kas niin vain alkoi uusi vuosi ja lumi tuli vihdoin maahan. Saatiin nauttia kunnon pakkasista myös, ne ei valitettavasti ole sähkölämmittäjän kavereita.
Noh, onneksi on tuota polttopuuta mitä voi takassa poltella. Tai siis ainakin toistaiseksi, eiköhän nuo ympäristöaktivistit ja EU pölkyt kiellä kohta senkin?

Eli vuosi vaihtui tosiaan vähällumisissa tunnelmissa. Ohessa on kuva Äänekoskelta, Törmä siinä taivaltaa kohti GeoKätköä.
Tammikuun 1. päivä Äänekoskella
 No, Sitten tosiaan Tammikuun 11. päivä koitti ja oikea talvi tuli. Tai siis silloin nuo lämpötilat sukelti oikein kunnolla pakkasen puollelle. Samalla alkoin pikkuhiljaa lumikin työntymään pihoille kun kosteus muuttui hileeksi ja tarttui puihin. Varsinaisia lumisateita ei ollut, kuten ei tainnut olla koko maassakaan. Pakkasta oli viikon verran siinä lähempänä -20 astetta, öisin vielä kylmempää.


Tikkakoskella 23. Tammikuuta

Tikkakoski 23. Tammikuuta

Tosiaan, alkoi maisemat muuttumaan. Kävimme Mänttä-Vilppula akselilla myös GeoKätköillä ja siellä oli talvi myös päässyt valloilleen. Tosin, lunta ei ollut paljoa mutta nätisti kuurassa kaikki kuitenkin oli.

Mänttänvuoren päältä


Mäntänvuoren päältä lumista metsää
Elenian kulutus seuranta kertoi karkeasti ottaen sen mitä jo tässä itsekkin aavisteltiin, eli kyllä sähkönkulutus kasvoi huomattavasti. Raja on noin siellä noin -11 asteen tienoilla, eli silloin alkaa mennä todella reippaammin sitä sähköä. Kun ulkolämpötila on siellä -22 ja -30 välissä, eroa ei enää juurikaan synny. Lattialämmityksen kiertovesi ei noissa lämpötiloissa juurikaan muutu, eli se pysyy siellä 26 - 29 asteen välillä.
Tehowatin kolmesta vastuksesta kaksi vuorottelee tuolloin lähes koko ajan, eli kulutus vaihtelee Tehowatin osalta 1850 w ja 3750 w välillä. Tosin tuo isompi vastus ei ole päällä kuin ehkä noin 5 minuuttia, ja sillä nostetaan kattilan lämpötilaa nopeasti pari astetta jonka jälkeen pienempi vastus lähinnä ylläpitää tuota lämpötilaa. Tehowatti myös nostaa lämpöä lämmityskäyrän yläpuolelle nopeasti eli jos esim. pyynti on 26 astetta, niin Tehowatti nostaa lämpötilan 28 asteeseen ja sitten tuolla pienen vastuksen osakäytöllä pudottaa lämpötilan oikeaksi.
Kulutusta lisää myös Swegon Casa 440 IV IV -koneen jälkilämmitys vastus. Vastus on itsessään 900 w ja meidän nykyisillä säädöillä taloon sisälle tuleva lämpötila lämmitetään noin 17 asteiseksi. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä että tuo IV -laite käyttää vastusta noin 20 min yhden tunnin aikana. Tai näin ainakin tuo kulutusmittari väittäisi. Ja siis silloin kun pakkasta on se noin -17 astetta. Tuota ilmanlämpötilaa voisi vielä pudottaa tuosta mutta sitten alkaa olla jo hiukan viileää tuolla yläkerrassa. Siellä on nimittäin makuuhuoneissa seinäventtiilit ja kohtuullisen isot sisään tulevan ilman määrät joten huoneet jäähtyvät helposti. Yläkerran huoneiden mitoituslämpötilat lattialämmitykselle ovat myös matalammat koska huoneethan ovat makuuhuoneita.

Tuntiseurantaa kun katseli niin kyllä siellä 3-4 kWh :n luokkassa mennään silloin kun ulkona on -25 astetta. Kun tuohon lisätään sitten muut asumiseen liittyvä, kuten pesukoneet, peseytyminen, ruuanlaitto jne niin kyllä se tuntikulutus sitten piikkeinä menee kovinkin korkealle. Saunominen tuo toki omat piikkinsä mutta Sauna on Sauna ja sillä hyvä! Hassuinta on ollut seurata veden kulutusta: Se on nimittäin pakkasten myötä laskenut? Vaikea sanoa, että mikä tuohon sitten on vaikuttanut. Joka tapauksessa jännä ilmiö...

Tammikuun kulutushuippu sattui 17. päivälle. Silloin kului 117,27 kWh. Keskilämpötila oli -16,2 astetta. Mielenkiintoista noissa Elenian kulutustaulukoissa on se että heti pakkasjakson alussa kulutus oli kaikkein kovinta talon hitaasti lämmetessä ja varatessa sitä lämpöä ja sitten kun tuli ne kovimmat pakkaset niin kulutus taas pysyi tasaisena.
Tammikuun kokonaiskulutus nousi jonkin verran vuoden takaiseen. Nyt se näyttäisi olevan 2347 kWh ja 2013 se oli 2203 kWh. Joitain eurojahan tuo on enempi, tosin onhan nyt siirtoverokin taas noussut joten onhan tuossakin maksamista.

Nyt aletaankin olla kohta siinä pisteessä, että uutta sähkösopimusta pitää alkaa miettimään. Jonkin verran olemme seuranneet tuota pörssisähkön kehitystä ja siinä olisi ihan mielenkiintoinen vaihtoehto. Tosin, myös yösähkö/kausisähkö kiinnostaisi. Se tosin tarkoittaisi myös siirtotariffin nostoa ja lämminvesivaraajan siirtämistä kellon taakse. Kaksi vuotta sitten, kun rakennusprojekti oli alussa, niin ei juuri tuota sähkösopimusta tullut miettittyä, enempi vaivasi se että tuleeko sitä sähkö ollenkaan tontille ja tuleeko se ajoissa.

Mutta onhan tuossa mietittävää. Vanhan sopimuksen snt -taksa on 6.40 eli aika kova jos vertaa siihen että nyt sähkön Hintavertailussa löytyy jo alle 6 snt / kWh hintoja.

Tänään onkin Helmikuun ensimmäinen päivä, ja eilen illalla Keski-Suomessa pyrytti lunta. Nyt tuossa ulos kun katselee niin näyttäisi taas tulevan lunta.
Lasten kanssa käytiin juuri tuolla ulkona puistossa, Törmisteri suoritti kiipeily hommia ja isommat lapset luistelivat innoissaan. Kotiin palattuamme kaikilla oli kauniin punaiset posket.

Jotenkin tuntui siltä, että kyllä tätä talvea odotettiin...

Törmön Kiipeily Homma

Porokin sai reen alle vihdoin lunta

Talvi yllätti pihalla leikkijän