Siihen se tuloo, meirän oma tupa

Siihen se tuloo, meirän oma tupa
Paikat on merkattu, pelaajat on valmiina, peli voi alkaa

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Tämäkin blogi ajan tasalle

Kuten lukijat mahdollisesti ovat huomanneet niin tuo perustusten teko tehtiin maaliskuun puolella. Ja tämä blogihan on aloitettu vasta tässä huhtikuun puolella eli sen takia nuo päivämäärät on liitetty noihin otsikoihin... Noh, nyt päästiin jo ihan ajan tasalle, eli nyt on vuorossa ihan päivällisiä kuvia ja kommenttia edistymisestä.

Eli viime viikon perjantaina 13.4, nostettiin kattoristikon tuonne tönön päälle. Tätä ennen piti asentajien kasata siis pitkät sivut (loogisesti) ja nyt kun ristikot oli katolla niin vuorossa oli lyhyen sivun seinät.





Ikkunat oli myös nostettu tuonne sisäpuolelle, helpottaa hiukan asentamista. Kattoristikoiden välistä pääsi kömpimään ylös ja kokeilemaan miltä tuntuu tepastella yläkerrassa. Tosin varovasti kun siellä oli vain muutama lankku pohjalla...




Sivukolmio eli tuleva säilytys tila
Ainiin, tässä samalla kun odotellaan talon pystytyksen edistymistä niin tämä projekti etenee muilla rintamilla myöskin. Eli tänään kävimme Naisimmeisen kanssa ostamassa keittiön.

Keittiön suunnittelu projekti oli pääasiallisesti siis naisväen vastuulla, ja ennen kuin päädyttiin Kastellin taloon niin oli jo muiden talovalmistajien pohjiin kyselty tarjouksia. Alun perin tarjoukset kysyttiin seuraavanlaisesta kokonaisuudesta: Keittiö, Kodinhoitohuone, Alakerran WC, Yläkerran WC, liukuovikaapisto eteiseen ja makuuhuoneiden kaapistot.
Lopputulema heittikin totaalisesti arviomme sillä alunperin edullisimmaksi arvioimamme Firma ei sitä todellakaan ollut. Ja toisekseen, se firma johon päädyimme ei alunperin ollut edes listalla.
Eli tänään keittiö siis tilattiin ja firmasta nimeltä Kodin Terra. Ja huom, nyt siis kyseessä oli vasta keittiö mutta tarjousvertailun perusteella jo nyt ero seuraavaan tarjoukseen oli lähellä 2 kilo euroa pelkän keittiön osalta!
Kodin Terran kaapistojen rungot tulevat Pattijoen Kalustetekniikalta muoviin pakattuina. Ne siis joutuu itse kasaamaan ikea -tyyliin. Mutta jos säästö on parin tuhannen luokkaa niin ei haittaa!

Mielenkiinnolla odotammekin että mitä loput kaapistot kustantavat, tosin alustavasti jo tiedusteltuin hinnat ovat selvästi halvempia.

Kuvia keittiöstä sitten seuraavaan pläjäykseen enempi...

Ah, piti mainita että on nuo puutarvikkeet tuosta pihan pinoista jonnekkin menneet kun kasat alkaa jo pienenemään.
Hiukan ne ovat jo vajenneet. Takimmaisin pino on jo tyhjä (ei enää näy...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti