Siihen se tuloo, meirän oma tupa

Siihen se tuloo, meirän oma tupa
Paikat on merkattu, pelaajat on valmiina, peli voi alkaa

maanantai 5. maaliskuuta 2012

5.3 Maatyöt alkoivat

Kaunis maaliskuu 2012 alkoi ja samalla tontillemme suunnisti Timo Hyvönen ja hänen uskollinen sotaratsunsa Case, eli Kauha.

Olimme varanneet Timon projektiimme jo muistaakseni joulukuussa, ja aikataulu oli että Maaliskuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla aloitamme.
Itse pidin silloin hyvin ansaitun talviloman, eli olisin tontilla mukana maatöissä. Myös Naisimmeisen isä (The Reijomies) sekä hänen siskon mies (Mauriitzio The Great) lupautuivat tulla auttamaan... Oma sukuni viipotti samaan aikaan menemään Lapissa hiitohangilla.

Noh, kaunis oli aamu kun tontille 5.3 klo 7.00 saavuin. Törmisterin olin jo aamulla vienyt Päiväkoti Tarinaan.

Pakkanen oli yöllä paukkunut siinä -15 :sta asteessa, ja aamulla oltiin vielä -10 :ssä. Pieni epäilys heräsi mielessä että noinkohan sitä pohjatöitä tässä säässä tulee tehtyä. Maahan voi olla roudassa!

Vaan eipä hätää, Kauha aloitti tontilla pienen neuvonpidon jälkeen ja maaperä "antautui".

Tähän maahan Kauha "iski"
Kun lunta oli tovi Kauhalla siirrelty, paljastui alta lähes roudaton maaperä. Lumi oli melkein "suojalunta" lähellä maanpintaa. Eli ei paha homma ollenkaan.

Itse suunnistin paikallisen Meltex :n luokse Palokkaan ja noudin sieltä "sitä-sun-tätä" -tavaraa, eli kaapelinsuojaputkia, salaoja- ja sadevesiputkia, perusvesikaivon, kulmia, viemäriputkea, eristelevyjä, salaojakaivoja, painevesiputkea, suojaputkea... Ja sähkökaapelista varoittavaa muovinauhaa.

Jotain rojua...


Noh, kun saavuin takaisin tontille, niin Timo ja Kauha olivat jo aika pitkällä.

Puolikaspäivä takana ja jälkeä syntyi...
Pohjat olivat jo kovasti hahmottumassa. Aikaisemmin toteutetussa pohjatutkimuksessa todettiin että maaperä on kohtuu silttistä hiekkaa, helposti routivaa sekä häiriintyvää. Niinpä massanvaihto syvyys oli enimmillään 1,4 metriä. Eli kyllä tasamaan tontille saa kaivaa ison kontun ja täyttää se isolla määrällä soraa ja hiekkaa.
Mutta ensin siis on päästävä oikeaan syvyyteen ja tasattava pohja tulevalle palatsille. Ja siinä Timo ja Kauha osoittivat kyllä olevansa mainio parivaljakko.

Massanvaihto syvyydessä

Vielä pikkuisen ja se on siinä
Maanantai iltaan mennessä pohjat olivat oikeassa syvyydessä. Perusmaan päälle levitettiin maanrakennuskangas ja sähkönsyöttö kaapeli vedettiin tonttikeskukselle.

Melkein riitti ensimmäinen kangas...
Iltaisella tontti alkoi jo muistuttaa rakennustyömaata
 Olin varannut 110 neliön maanrakennuskankaan mutta sepä ei ihan riittänytkään (toki olisin voinnut laskea jo alunperin oikein pohjan alan...) joten hain sitten Meltexiltä 2 x 100 m kankaan jolla saadaan sitten loputkin kangastarpeet hoidettua.

Koko päivän aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja pakkasta ei juuri tuntenut eli liekkö se ollut siellä -1 asteen tietämissä. Joka tapauksessa ensimmäinen päivä oli sujunut mainiosti ja seuraavaksi päiväksi olisi luvassa sitten SoraRalli joka toivottavasti sujuu yhtä hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti