Siihen se tuloo, meirän oma tupa

Siihen se tuloo, meirän oma tupa
Paikat on merkattu, pelaajat on valmiina, peli voi alkaa

perjantai 9. maaliskuuta 2012

9.3 Pohja huutelee sokkelia päälleen ja tonttikeskus mittaria

Perjantai päivä ja aamu 7.00 ja kohti tonttia... Aurinko oli ensimmäistä kertaa tällä viikolla pikkuisen pilvessä mutta sepä ei menoa haitannut.

Tälle päivälle oli tilattu tarkempi paikanmerkinta, ja aamusta odoteltiin kaupungin mittaussetiä merkkaamaan tarkat kulmapisteet sokkelille.

Timo ja Kauha ottivat tälle päivälle asiakseen hienosäätää tontin hiekka ja multakasoja sekä tasoitella tontin sivut. Pikkuisen nuo tontin muodot odottelevat itseään nimittäin tuolla kasojen alla on vielä sellaiset 70-80 cm lunta.

Tonttikeskuksen piti saada täytettä tänään sisälleen lisää sillä mittarointi ja sähköjen kytkentä oli tilattu tälle päivälle. Vaan ei näkynyt LNI asentajia,  joten viikonloppu saadaan elää jännityksessä. Perustusporukka saapuu nimittäin maanantaina ja heillä pitää sähköt olla.

Mitään kummallisempaa aktiviteettia ei enää saatu aikaiseksi, vaan pohjat peiteltiin pressuilla paikan merkinnän jälkeen ja jäätiin odottelemaan maanantaina saapuvaa perustusporukkaa.

Kasat kohdilleen

Naapurin puolelle laskua

Oottelee korotusta

Liittymän paikan hahmotelma


Pinnat piiloon lumelta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti