Siihen se tuloo, meirän oma tupa

Siihen se tuloo, meirän oma tupa
Paikat on merkattu, pelaajat on valmiina, peli voi alkaa

torstai 7. marraskuuta 2013

Mediassa mukana ja syksyn tunnelmaa

Vihdoin ollaan Marraskuun puolella ja mielenkiinnolla on seurattu että mitä tuleman pitää. Lehtien sivuillakin on meidän perheemme ollut, ei onneksi missään isossa roolissa.

Eli räntää, loskaa, vettä vai... Ja lisääntyvää kulutusta sähkön suhteen, sitähän se syksy yleensä tarkoitaa.

No aivan ei nyt niin ollutkaan, sillä kuluneen Lokakuun osalta mentiin maltillisen kulutuksen mukaan, siellä 1200 kWh :n kulutuksessa. Ei paha, joukossa on jo muutama ihan oikea pakkasilta/yö jolloin lämpöä on tarvittu.

Takkaa on polteltu, sillä seurauksella että talossa on ollut jopa tuskaisen kuuma. Lämmityksen ja takan polton yhteensovittaminen on välillä vain niin hankalaa että kerrannaisvaikutuksesta lämpö sisällä on sitten ollut yli 25 astetta. Pitäisi muistaa oikeasti ottaa huomioon tuo viive siinä että lämpö ei lattian kautta heti johdu ilmaan. Ja se että takka luovuttaa tietyn ajan kuluttua sitä lämpöä kaikista tehokkaimmin. No, opiskeluahan se vaan vaatii mutta sitäkään ei sitten jaksa tehdä ihan koko ajan.

Lokakuun lopussa oli taas perinteiset Halloween -juhlat. Mukana oli taas melkein koko suku, osan möllötellessä Floridan lämmössä.

Hautaan saatetut
 Pihaan tuli askarreltua koristeita, tänä vuonna nakuteltiin tuollaisen hautakivet. Kyseessä on siis ihan perus eriste styroksi, joka on maalattu spray -maalilla. Nimet kiviin maalasi perheen Emäntä kultaisella/keltaisella askartelu värillä. Ja hienot tuli, eteen kun aseteltiin muutamia pihakiviä niin näytti enemmän aidolta.

Lasten Ateria
Herkut ja kepposet kuuluvat lasten Halloweeniin, joten niitä sitten piti olla tarjolla. Siis noita herkkuja ensin, ja kepposia sitten. Isoimman osan taisi kepposista saada osakseen Mummo, joka urhoollisesti jaksoi neljän innokkaan juhlijan kujeita seurata.

Lapset saivat askarrella myös omat herkut. Mummo oli varannut mukaansa kasan koristeita ja leivonnaisia joista sitten lapset kasasivat omat taidon näyteensä.

Karmeita herkkuja

Näppäriä namusia
Pää-Ruoka-Lajina toimi tänä vuonna Tortillat Hirvenliha ja Kana täytteillä. Lapsilla oli omat Monsteri juomat, aikuisille oli viiniä ja mehuja.

Tortilla kattaus Lapsille
Halloweenit saatiin juhlittua lämpimissä merkeissä ja hauskaa oli. Pieni reippailu ja Jukolantien puistossa käynti iltahämärässä sai mielet virkeiksi erinomaisen ruuan päälle. Ensi vuonna otetaan sitten uudestaan!

Koska ollaan jo Marraskuun puolella ja lämmöt laskevat iltaisin tuonne nollan tienoille, niin ajateltiin kokeilla sellaista ominaisuutta kuin Viikkokello. Eli kyseessä on tuo IV koneen ominaisuus, jolla sitten voi noita erillaisia IV ohjelmia ajella, kuten milloin pitää jälkilämmitystä päällä jne. Toistaiseksi kokeilu on ollut ihan ok toimenpide eli iltaisin kun ilma ulkona jäähtyy niin otetaan jälkilämmitys käyttöön. Nyt asetus on ollut siellä 15 asteen kohdalla silloin, kun tuleva ulko ilma on 2-3 astetta. LTO kennon jälkeen on lämpö ollut sielä 11-12 astetta joten tuo 900 W vastus IV koneessa ei hirveästi ole päällä ollut. Itse asiassa on ollut jännä huomata taas se että kun tulevan huoneilman lämpötilan mittaa kauimmaisista tuloista (eli mihin on eniten matkaa IV koneelta) niin se on lämpimämpää kuin lähellä konetta olevissa tuloissa (+2-3 astetta). Putket kulkevat tuon välipohjan läpi vaakatasossa ja lähellä alakerran kattoa joten ne saavat sieltä lisälämpöä.
Tosin, eihän tuossa nyt ole kuin muutama aste eroa noissa mittauksissa niin voihan tuo olla ihan mittausvirhekkin tai ilmanvirran nopeuden aiheuttamaa muutosta. Tiedä häntä...

Mutta juu, mukavuuttahan tuo taloon tuo kun tuleva ilma on sekä raikasta että kohtuu lämmintä. Tosin, tilanne muuttuu sitten tukalaksi kun on enempi pakkasella tuo ilma.. Sitten se näkyykin jo siellä kulutuslukemassa ja sitä kautta sähkölaskussa.

Mutta, hyvää alkanutta Marraskuuta kaikille. Listään tänne sitten muutama kuva tuosta kynttilävalaistuksesta pihassamme Halloweeninä kunhan saan ne kuvat siirrettyä PC :lle...

No niin, nyt olisi muutama kuva siirrettynä, eli nämä on napsittu tuolla Samsungin digikameralla jalustalta ilman salamaa.

Uupunut puunhakija spotin valossa




Katuvalot olisi pitänyt saada sammutettua


Ihmissusi odottelee evästään...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti