Siihen se tuloo, meirän oma tupa

Siihen se tuloo, meirän oma tupa
Paikat on merkattu, pelaajat on valmiina, peli voi alkaa

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Astelua, asustelua ja ihmettelyä

Tovi on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, ei ihan niin pitkään kuin piti. Mutta on ollut kaikenlaiste ihmettelyä ja tutkimista. Niin kuin esimerkiksi se että mihin sitä kaikkea mahdollista tavaraa onkin tarvittu kun roinaa on paikata olleet täysi...

Eli muutto rumba kun saatiin asettumaan, niin alkoi tavaroiden sijoittelu talossa. Vaatehuone on edelleen täynnä sinne kuulumatonta tavaraa, mutta pikku hiljaa sekin on alkanut vähentymään. Hiukan tuo puuttuva autokatos hankaloittaa tilannetta, tavaraa kun olisi ollut hyvä sinne varastoon mukava saada. Noh, ensi kesänä sitten on sen vuoro.

Joulu omassa tuvassa on sujunut hyvin. Saatiin kuusi kasattua ja koristeltua, vieraat kestittyä ja elokuviakin katsottua.

Talo on pysynyt lämpöisenä, sähkökattilan säätöjä on hiukan haettu. Tehowatin ohjeistus ei ole ihan sieltä parhaasta päästä joten yritys-erehdys menetelmä on ollut käytössä. Mutta, sähkön kulutus on pysynyt maltillisena, takka on toiminut hyvin ja kuuma vesikin on riittänyt!

Mutta, rauhaisaa joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta kaikille! Ensi vuoden alusta alkaa uudelleen kirjoittelu kun aloitamme paneutumaan tarkemmin autokatoksen suunnitteluun, lämmityksen ja kulutuksen seurantaan ja IV-koneen toimintaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti